sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Omia meikki- ja hiuskokeiluita



Tässä hiukan kokeilin hillitympää meikkiä sekä kokeilin vuosia kaapissa käyttämättä lojuneita "patukoita" hiuksiini. Niillä tulee kivat ja kiiltävät korkkiruuvimaiset kiharat.


 
Meikki on lähinna liikkuvalla luomella ja rajaus voimakkaampana yläluomen ulkonurkassa.

 
Kastelin hiuksiani hiukan ja odottelin niiden kuivamista jokusen hetken.


Muotovaahtoa kannattaa laittaa, jolloin kiharoista tulee kestävämmät.


Kiharoita en kammannut auki vaan nostin ne vaan takaraivolle.


Tässä aiempi kokeiluni väreillä, joita en yleensä käytä. Hillitympi tämäkin.

Tummin väri voisi nousta korkeammalle kulmaluuhun, kuten meikkikurssilla opin. Silmänmuoto on sellainen, että se sopii silmälle. Yläluomen rajauskin voisi mennä vielä lähemmäs sisänurkkaa. Nämä kokeilut onkin tehty ennen kurssia :) 

Meikkauskurssi 22.2.2014

Olipa mielenkiintoinen ja tiivis kurssi meikkauksesta.
Kävimme alussa teoriaa noin puolitoista tuntia ja loppu aika käytettiin meikkaukseen, noin kolmisen tuntia :) Koko kurssi kesti noin neljä ja puoli tuntia ja oli niin kivaa että ei malttanut eväitäkään syödä. Jokainen teki itselleen meikin ja kouluttajamme antoi paljon vinkkejä ja neuvoja. Vielä kun muistaisi kaiken. Onneksi muistiinpanoja tuli tehtyä niin, että kynä sauhusi.
 
Kuvista ei valitettavasti näy kuinka voimakas meikki oikeasti on.

    
 

Luomivärejä on käytetty kolmea eri sävyä/tummuusastetta. Eli vaaleaa, keskitummaa ja tummaa.
Keskitumma väri on laitettu sisänurkaan, tummin ulkonurkkaan ja vaalein kulmaluulle kulmakarvojen alapuolelle sekä keskelle liikkuvaa luomea lähelle ripsiä.


Mielestäni opettajamme valitsi minulle hyvät sävyt. Itse aloitin silmämeikin teon, jonka jälkeen hän ohjasi oikeisiin suuntiin ja sitten teinkin toisenkin silmän samanlaiseksi.


Tässä kuvassa näkyy hyvin valopisteet sekä alaluomella että kulmakarvan alapuolella.
Aika kivasti hohtaa valoa ja samalla kohottaa kulmakarvaa ylöspäin.

Tämä oli hyvä ja tarpeellinen lisä meneillään olevaan stylistikoulutukseeni.